Omakotitalo, Pahaniemi


Päivölänkatu 11, 20210 Turku

1950 80,0 m2 110 000,00 €

3h+k

Ryhdikäs omakotitalo isolla tontilla lähellä kaupunkia!

Kiinteistö sijaitsee Pahaniemessä rauhallisella pientaloalueella. Tontti on iso, 1089 m2 ja sillä kasvaa sekä isoja puita että myös pienempää kasvillisuutta. Talon lisäksi tontilla on suojaisa pihasauna jota tosin ei muutamaan vuoteen ole käytetty. Kyseessä on Turun kaupungin vuokratontti joka on mahdollista tietyin edellytyksin lunastaa itselleen. Maanvuokrasopimusta on jatkettu Turun kaupungin kanssa vuonna 2009 ja se voimassa vuoteen 2050 saakka.

Talo itsessään on rakennettu vuonna 1950 ja on pitkään ollut yhden perheen hallussa. Kellarikerros on pidetty varastotilana josta portaat johtavat asuinkerrokseen. Asuinkerroksessa on kaksi mukavankokoista huonetta ja keittiö sekä wc ja varastohuone. Portaita pitkin pääsee ullakkokerrokseen jossa on tasanteen lisäksi yksi huone sekä reilusti varastotilaa.

Talossa on uusittu rappaus lautapinnaksi 1990-luvulla ja osa ikkunoista on vaihdettu. Muutoin kohde on melko alkuperäiskuntoinen eikä taloon ole rakennettu esimerkiksi kylpyhuonetta. Kattavalla remontilla tämäkin haaste ylitetään ja samalla vaivalla voi halutessaan uusia paljon muutakin.

Alueella on paljon pientaloja ja ympäristö on kaunista metsäistä rinnemaastoa. Ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ovat hyvät. Alakoulu ja päiväkoti sijaitsevat alueella ja keskustaan tai vaikka Ruissaloon on lyhyt matka.

Tervetuloa tutustumaan!

Järvinen Anssi
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV
Puh 0400 718 602
anssi.jarvinen@talokulma.fi

Talokulma
LKV Järvinen Oy
Logomo Byrå
Köydenpunojankatu 14
20100 Turku
www.talokulma.fi

Haluatko ilmaisen arvion ja edullisen välityspalkkiotarjouksen?
Soita tai lähetä minulle sähköpostia!

Sovi esittely

Kohdetta välittää

Anssi Järvinen
  • Anssi Järvinen
  • anssi.jarvinen@talokulma.fi
  • 0400718602

Kohteen perustiedot

Sijainti Turku, Pahaniemi
Päivölänkatu 11, 20210 Turku
Kohdetyyppi Omakotitalo
Omistusmuoto Oma
Huoneistoselitelmä 3h+k
Huoneiden lukumäärä 3
Asumispinta-ala 80,0 m2
Kokonaispinta-ala 120,0 m2
Pinta-ala lisätieto Asuinrakennuksen asuinpinta-ala on myyjän ilmoituksen mukaan noin 80 m2. Edellä mainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Asuinrakennuksen todellinen asuinpinta-ala voi siis olla esitteessä mainittua pienempi tai suurempi.
Kerros / kerroksia 3
Rakennusvuosi 1950
Vapautuu Heti vapaa

Hinta ja kustannukset

Velaton myyntihinta 110 000,00 €
Myyntihinta 110 000,00 €
Kiinteistövero 62,00 € / v
Muut maksut Sähkö ja vesi kulutuksen mukaan. Mahdollinen kuntokartoitus. Mahdollinen varainsiirtovero 4% kauppahinnasta. Turun Vesihuolto uusii katualueen vesi- ja viemärijohtoja joista tulee omistajalle arviolta 904 euroa kustannuksia.

Asunnon tilat ja materiaalit

Keittiö kuvaus Keittiöstä kulku eteiseen ja huoneeseen, jääkaappi, pakastin, uuni.
Kylpyhuoneen kuvaus Wc asuinkerroksessa, ei kylpyhuonetta.
Muiden tilojen kuvaus Kellarikerros, asuinkerroksessa kaksi huonetta sekä keittiö ja varastohuone ja wc, ullakkokerroksessa tasanne ja huone sekä varastotilaa.
Sauna Kyllä

Asunnon lisätiedot

Rakennusmateriaali Puu
Lämmitysjärjestelmä Sähkölämmitys
Energialuokka Energiatodistus mahdollista laatia esimerkiksi kuntotarkastuksen yhteydessä.
Tehdyt korjaukset Talossa on uusittu rappaus lautapinnaksi 1990-luvulla ja osa ikkunoista on vaihdettu.
Yleiskunto Välttävä

Tontti ja kaavoitus

Tontin omistus Vuokra
Tontin pinta-ala 1 089,0 m2
Kaavoitus Asemakaava
Lisätietoa kaavoituksesta Turun kaupunki, vaihde 02 330 000

Muut tiedot

Liikenneyhteydet Www.föli.fi

Välitysliike

Nimi Turun Talokulma Oy LKV [A]
Osoite Köydenpunojankatu 14
Puhelin 0400782581
Sähköposti pekka.tahtinen@talokulma.fi
Täydelliset kohdetiedot saat tilaamalla myyntiesitteen, ota yhteyttä välittäjään.